This is a free Purot.net wiki
  • View:

Hennan työt

Ruokapöytä

Minä teen ruokapöydän jalkoja joka on asiakastyö, jalkojen pitää olla 80cm pitkiä, paksuus on 45mm. Työ on tällä hetkellä työsalissa liimattavana.

Käytän materiaalina koivua ja käytän koulun puuta tietenkin. Koska kyseessä on asiakastyö, niin ei tarvitse itse maksaa.

Ensiksi otan pari pienempää lankkua ja katkaisen ne alkukatkaisu terällä, sitten otan vielä pidemmän ja saan siitä kaksi lisää.
Vedän toisen puolen oikohöylällä tasaiseksi ja toisen tasohöylällä sen jälkeen.
Särmään lankut sirkkelillä 5 cm pitkiksi, yhdestä lankusta saa noin 2 tai 3 soiroa. leveydeltään liimalevyn pitäisi olla 30 cm. Yhteen liimalevyyn tulee noin viisi soiroa tai enemmän.
Neljästä lankusta saan tehtyä kaksi 30 cm leveää liimalevyä joista tulee vain yksi jalka pöydälle. huomattuani että tarvitsen vielä toisen, pitää minun tehdä kaikki vielä uudestaan, että saan kaksi muutakin liimalevyä tehtyä.
Saatuani tehtyä tämän kaiken uudelleen saan ruveta liimaamaan soiroja,
joita pitäisi liimata US liimalla neljä kappaletta.
Ensiksi laitan noin kuusi soiroa vieretysten joiden pituudeksi pitäisi tulla 40 cm, liimalevyyn ei saisi jäädä rakoja, eli ensin kiristän liimalevyt yhteen ilman liimaa. jotkut kappaleet ovat epätasaisia joten ne pitää vielä vetää oikohöylällä ja tasohöylällä hyväksi.
Kun kaikki saumat ovat kiinni voin alkaa liimaamaan. Liimalevyn päihin laitan vanhoja soiroja ettei työhän tule jälkiä puristaessa
Puristimia kiristän ensin vähän ja laitan liimalevyn päälle puristimia että soirot eivät nouse eri korkeudelle, sen jälkeen kiristän ne tiukalle. Annan liiman kuivua noin 15min, jonka jälkeen rupean liimaamaan toista samalla tavalla.

Kun kaikki neljä liimalevyt ovat kuivuneet, Vedän toisen puolen oikohöylällä tasaiseksi että liima jäljet lähtevät ja toisen tasohöylällä. Huomaan että joissakin levyissä on saumat auki, joten minun pitää aukaista ne sirkkelillä ja liimata uudestaan, kaikkia kohtia ei tarvitse, koska liimalevyjen lopullinen pituus ei ole 80 cm.

 

Liimalevyt pitää myös liimata yhteen että niistä tulee kaksi pöydän jalkaa

Saatuani liimalevyt tehtyä saan vetää ne hiomakoneessa läpi tasaiseksi

molemmilta puolilta. Tämän jälkeen

pitäisi sirkkelillä vetää päät tasaiseksi mitä en vielä ole kerinnyt tekemään.

Työn käyttötarkoitus on asiakkaalle jalat tulevaan pöytään. lopullinen pituus on n.75 cm

 

Discuss & brainstorm

@mention   Formatting
If you write this... ...you get this
*text* text
_text_ text
[link text](https://www.purot.net) link text
#page_id #page_id
@username @username