This is a free Purot.net wiki
  • View:

NX11VESIPUU-ryhmän työselostuksia

Työselostuksia

Tälle sivustolle on tarkoitus linkittää Koulutuskeskus Sedussa Kurikassa syksyllä 2011 opintonsa aloittaneiden verhoilijoiden, sisustajien ja puuseppien työselostuksia.

Työselostukset voi luoda joko tähän wiki-sivuun tai omaan blogiin, joka linkitetään tälle sivustolle.

Pohtivaa tekstiä

Yksi opinnäytteen tekstityyppi on pohtiva ja arvioiva teksti. Oman työn selostamisen lisäksi pitäisi siis kyetä arvioimaan, mitä osaa. Pitäisi kuvata, mitä työtehtäviä osaa ja miten hyvin. Pitäisi kyetä näkemään omia virheitään ja heikkouksiaan ja kertomaan, miten esim. työhön tulleet virheet korjasi.

Tehtäväsi on kirjoittaa pohtiva teksti, jossa arvioit opiskeluasi sisustusalalla sekä ensimmäisenä että toisena vuotena. Kuvaa, mitä olet oppinut, mikä on ollut hankalaa, mikä helppoa. Mistä erityisesti pidät? Mihin ehkä haluaisit keskittyä enemmän? Pohdi myös, miten haluaisit koulutusta kehitettävän.

 

Koristetaulu

Ensiksi pyysin opettajaa leikkaaman vaneerilevystä sen kokoisen palan kun halusin. Sen jälkeen  maalasin telalla valkoisen pohjan, maalasin sen 3kertaa että varmasti peittyisi. Sitten heijastin piirtoheittimen kautta kuvan ja aloin piirtää ääriviivoja myöten, kun se oli tehty aloin maalaamaan kuvaa ja muutaman kerran sai maalata että tulisi hyvä. Sitten se oli lopulta valmis.

Jalkarahi

Tavoitteena oli tehdä jalkarahi. Ajattelin tehdä sen mummulle äitienpäivälahjaksi, mutten saanut sitä valmiiksi. Työ on tällä hetkelläkoululla. Koululta sai materiaalit. Hioin kehikon reunat ''pyöreiksi'', etteivät ne revi kangasta rikki. Sen jälkeen kiinitin kumivyön samalla tavalla kuin kori tehtäisiin ja kiinnitin sen niittikoneella 14 mm:n niiteillä. Kun olin laittanu kumivyön niin kiinnitin joustinkankaan kumivyön päälle 10 mm:n niiteillä. Sitten liimasin liimapyssyllä 5 cm:n paksun vaahtomuovin kiinni. Vaahtomuovin kanssa oli vähän ongelmia, kun liimasin sen väärin ja se piti sitten repiä pois ja liimata uudestaan. Liimasin vanun samalla tavalla. Sen jälkeen mittasin haluamani kankaan oikeaan kokoon ja niittasin niittipyssyllä 8 mm:n kokoisilla niiteillä ja katsoin, että kangas meni suoraan siihen rahiin kiinni, etteivät kankaan nauhat olleet vinossa, kiemurassa tai muuten vaan erikoisesti. Jalkarahin kulmat laitettiin kiinni niiteillä alapuolelta ja sivulta ommeltiin kiinni. Jalkarahin käyttötarkoitus on, että siinä voi pidellä jalkoja, mutta voihan siinä istuakkin. Ei ole vieläkään valmis.

Discuss & brainstorm

@mention   Formatting
If you write this... ...you get this
*text* text
_text_ text
[link text](https://www.purot.net) link text
#page_id #page_id
@username @username

simsalabim!
Nami   (30.10.2012 14:19)
  Reply

whipii!
Lemppis   (30.10.2012 13:57)
  Reply

MORO
seonsonja   (30.10.2012 13:51)
  Reply

MORO MORO!
Meisseli Meisseli   (30.10.2012 13:47)
  Reply